
Pirkanmaa on yksi Suomen vahvimmista tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan keskittymistä, ja sen…

Juhannuksen aika on Suomen tieverkon kovimpia rasitustestejä: puolisen Suomea lähtee yhtä aikaa…

Pirkanmaan hallitusohjelmatavoitteissa ei ole kyse vain alueellisesta kehittämisestä, vaan koko Suomen kasvun…

Puolijohdeinvestoinneista käydään yhä kovempaa kansainvälistä kilpailua. Samalla tekoälyn, puolustusteknologioiden, sähköistymisen ja datakeskusten…

Suomen tuleva talouskasvu, työllisyys ja kilpailukyky rakentuvat yhä vahvemmin suurilla kaupunkiseuduilla. Väestönkasvu,…

Pirkanmaa muodostaa Suomen keskeisimmän liikenteen risteysalueen. Monet koko maan keskeisimmistä runkoväylistä kulkevat…

Pirkanmaalla yhdistyvät vahva teollinen perusta, kansainvälisesti korkeatasoinen osaaminen sekä merkittävä puolustusteollisuuden keskittymä.…

Suomen tulevaisuus rakentuu osaamiselle, sekä määrän että erityisesti laadun ja kohdentumisen varaan.…

Pirkanmaan edunvalvontaryhmä on julkaissut tavoitteensa seuraavalle hallituskaudelle. Liikenteen keskeiset investoinnit, puolustus- ja…
Pirkanmaan yhteiseen edunvalvontaryhmään kuuluvat Tampereen kaupunki, Pirkanmaan liitto, Tampereen kaupunkiseutu, Tampereen kauppakamari, Pirkanmaan Yrittäjät, Business Tampere, Tampereen korkeakouluyhteisö sekä Pirkanmaan hyvinvointialue.







